The Artist

Designerista

Tatuoijaksi

tää on Tarina mun ikäkriisistä
ilari musta The Artist krunikan leima kauneussalonki
Meillä kesti aika pitkään, että saatiin vaihdettua meidän Kauneussalonkikyltti. Meni ainakin 7 kuukautta ja haki meille pari kynsiteknikkoa töihin.

Vuosi oli 2010 ja istuin kiltisti pohjoismaisen pörssiyhtiön lehtiliiketoiminnan johtoryhmässä, pyöritin ulkoasuryhmää johon kuului Suomen parhaita Art Directoreita, valokuvaajia ja muuta epämääräistä porukkaa. Mun duuni oli kehittää yrityksen visuaalista kulttuuria, tehdä tajuttoman hienoja ulkoasuja lehtiin ja olla esimies jengille.
Ja tietysti tehdä hyvää ja kannattavaa bisnestä.

ilari musta The Artist krunikan leima promo e1501313190808 1024x762
Krunikan Leiman posse Ville Juurikkalan kuvaamana vuonna 2016. Kuvassa Elisabet (vasemmalla), Parn ja mä.

Vuonna 2015 perustin Krunikan Leiman. Sillon se oli vielä pieni ja kotoisa kivijalkaliike Helsingin ytimessä, jossa mä, Lisbet ja Parn tehtiin tatuointeja. Idea oli tehdä asioita Krunassa vähän eri tavalla kuin liikkeissä joissa olin aikaisemmin työskennellyt. Ensinnäkin halusin palkata ihmiset, sen sijaan, että tarjosin vuokrapenkkiä. Toiseksi, halusin digitalisoida liiketoimintaa. Tuoda hyviä ratkaisuja mm. asiakaspalveluun ja taloudenhallintaan. Mutta ennen kaikkea halusin luoda ympäristön paremmalle visuaaliselle kulttuurille, joka loisi parhaat edellytykset tehdä mitä parhainta taidetta.

Tänään Krunikan Leima on yksi näistä stadin isommista tatuointiliikkeistä ja meillä on kuuden tatuoijan lisäksi meidän legendaarinen shop manager, sekä yli tusina ulkomaalaisia vierailijoita, jotka käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti heittämässä meillä keikkaa. Liikkeitä meillä on kaksi, eli kivijalkaliike Unioninkadulla ja meidän taideateljee Kristianinkadulla.
Krunikan Leiman maine suvaitsevana vegaani- ja nörttiystävällisenä liikkeenä on rakentunut aika pitkälle meidän porukan arvojen ympärille. Meillä on missiona tehdä asioita vastuullisesti, joka näkyy myös liiketoiminnassa.

Yli nelikymppisenä hihhuloituvana vegaaninörttinä mun intohimo on ollut kaikki taidejutut, mutta nykyään suurempaa roolia näyttelee halu nähdä ihmisten nousevan siivilleen ja olla apuna siinä prosessissa. Yritykseni huomio on kannattavan liiketoiminnan ohella luoda visuaalista kulttuuria joka tukee artisteja ja auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa. Tää mun mielestä pitäisi olla jokaisen tatuointiliikkeen omistajan päämääränä.

Rakkaudella,
Ilari Musta

Pps. Mun CV ja lisätietoa löytyy TÄÄLTÄ. Ja Linked Inistä. Saa laittaa kaverikutsua.